perjantai, 10. lokakuu 2014

Hiljaiseloa

Blogin kanssa on ollut hiljaiseloa jo jonkinn aikaa ja nyt ajattelin taas aktivoitua mys tällä saralla. Facebookissa olen ollut enemmän aktiivinen. Syksy on taas alkanut hurjaa vauhtia ja nyt ollaan pian lokakuun puolessa välissä. Olemme saaneet nautta todella ihanasta syksystä, tällä seudulla sadepäiviä ei ole ollut  kovin montaa.  Niistä ei voi siis valittaa. Markkinasyksy on ollut hieman aikaisempaa rauhallisempaa, markkinoita ei ole ollut niin montaa, tosin nyt lokakuussa niitä on ollut peräti 3 kpl! :)

Huomenna olisi Tapiolassa yhdet ja odotan niitä innolla. Kello on jo lähemmäs keskiyötä enä ole malttanut vielä nukkumaan mennä. TOivotaan että huomenna olisi hyvät ilmat ja että ihmisiä riittäisi ihan markkinoillekkin eikä vain Hulluille Päiville. Seuraavana on Hakaniemen markkinat marraskuun ensimmäinen sunnuntai, tarkoituksena saada hieman enemmän miesten kokoja ajatellen tulevaa isänpäivää.

samsung%20006-normal.jpg

Tässä on tulossa rannelämmittimet Novitan Polkka langasta.

maanantai, 18. marraskuu 2013

Uusia värejä ja vaihtelua

Vaikka kaikki kaapit pursuavat langoista kaupassa on aina uusia ihania vaihtoehtoja niin ettei vanhoja keriä saa neulottua pois siihen tahtiin kun uusia hamstraa lisää. Novitan lankoihi olen hieman kyllästynyt joten edellis kerralla Menita Outletista Espoon Soukasta tuli mukaan taas Karisma lankoja ja Järbo mellanraggia. Muutaman sukan olen niistä jo kutonutkin. Espoon TApiolassa on pienen pieni lanka kauppa ja sieltä tuli mukaan 2 kerää uutta kivan väristä lankaa rannelämmittimiksi. Ihanaa lankaa olikin! sitä siis seuraavan kerran kun lanka kauppaan pääsee ostoksille ;)


20131112_142707-normal.jpg

Menita Outeltista ostetut langat. SAmalla ostin neliskanttiset puikot. Ovat ihan kivaa vaihtelua tavallisille pyöreille.  Kuulemma neliskanttiset puikot ovat ystävällisemmät niille joilla nivelet kiukuttelee kutoessa.


20131114_135530-normal.jpg

Novitan Kirsikkapuu langasta tehdyt sukat, Novitan Puro langasta tehdyt rannelämmittimet sekä Järbo mellanraggi langasta tehdyt villasukat.


20131115_200808-normal.jpg

Tapiolan lanka kaupasta ostettu lanka kerä. Hurahdin siihen heti! pitää saada lisää! ;)

sunnuntai, 22. syyskuu 2013

Voimapäivät Hietaniemen rannalla 21-22.9.2013

Täällä ollaan! Paikka on todella ihana, kauniit näkymät ulos. Järjestäjä on osannut hyvin luoda hyvän tunnelman ja valitsemaan todella hyvin esitelmöijät ja myyjät. Kaikilla on todellakin erillaista tarjottavaa jolloin katselemista riittää.  Luennot ovat olleet myös mielenkiintoisia.


Regia langasta tehdyt villasukat20130921_155644-normal.jpg


20130921_155558-normal.jpg


20130921_155619-normal.jpg

sunnuntai, 15. syyskuu 2013

Myynnissä olevia villasukkia!

Myynnissä olevia villasukkia. Tule valitsemaan omasi arkkinoilta tai tilaa täältä :)  Novita ja Järbo langat sisältävät 75% villaa ja 25% polyaidia. Polyamidi tekee langasta kestävämmän jolloin sukat kestävät pidepään. Sukat voidaan pestä 40asteen "normaalissa" pesuohjelmassa, eli erityista villaohjelmaa villasukkien pesemiiseen ei tarvita. Ovat siis helppohoitoisia!


20130711_161442-normal.jpg

Novita Polkka


2012-04-07%2014.08.01-normal.jpg

Novita Polkka


2012-06-05%2018.46.19-normal.jpg

Novita Raita


2012-07-28%2015.06.53-normal.jpg

Novita Raita


samsung%20241-normal.jpg

Järbo mellanraggi


samsung%20230-normal.jpg

Järbo Mellanraggi


2012-03-11%2017.14.48-normal.jpg

Novita Linnut

keskiviikko, 21. elokuu 2013

Markkinat ja messut syksy 2013

Kesän mittaan on tullut tosiaan kudottua aika paljon joten syksyllä olisi tarkoitus käväistä muutamat markkinat ja messut.

 Nyt alkusysksystä sukkia on tietenkin enemmän riippuen miten nopeasti saat kudottua lisää. Koska olen energiahoitaja, kaikissa sukissa on ladattu rakkaudellista ja tuleville omistajilleen tarvittavaa energiaa, voimaa, maadoittavaa energiaa. Sukkalangat ovat valittu intuitiolla eli minulle on aina kerrottu mikä väriyhdistelmä tai merkki seuraavaksi on tarkotus tehdä jolloin siihen samalla tulee tarkoituksen omainenn energiapläjäys niitä tehdessä.

Jokaisen kuun ensimmäinen sunnuntai olen Hakaniemen maalaismarkkinoilla ihan joulukuun saakka.

 

24.8. Espoon keskuksen elomarkkinoilla

1.9. Hakaniemi, Helsinki

7.9. Tapiola, Espoo

14.9. Espoonlahti

21-22.9. Voimapäivät, Hietaniemen kahvila Helsinki

5.10. Iso Omena, Espoo

6.10. Hakaniemi

26.10. Hyvinvointi messut - Myyrmäki, Vantaa

3.11. Hakaniemi

16.11. Kirsikkamarkkinat, Kirkkonummi

30.11. Espoonlahden joulumarkkinat

1.12 Hakaniemi

8.12. HAkaniemen joulu

samsung%20001-normal.jpg

  • Tämän Blogin tekijä

    Minä olen tään blogin takana, intutivinen energiahoitaja sekä villasukkien tekijä!